lauantai 8. joulukuuta 2012

Ylärit - talvikauden ohjelma

Joulutauko alkoi eilen, sillä halli on varattu koululle ensi perjantaina, ja 21. päivä ollaan kaikki pipareita leipomassa kotona. Seuraavat harjoitukset pidetään pe 28.12.2012 ja siitä eteenpäin jatketaan taas viikottaisia harjoituksia heti vuoden vaihteen jälkeen.

Mikälit säät jatkuvat näin hyvinä päästään kenties jo lähiaikoina luistelemaan. Ylärien jäädytysvuorot ovat tammikuussa ja huhtikuussa. Sään salliessa kokoonnumme kolaamaan kaukaloa lastemme luistinradaksi yhtenä iltana kummakin kuukauden aikana. Eli vielä ei ole tiedossa minkä viikon tiistai tammikuussa on meidän jäädytysvuoronamme ja huhtikuussa puolestaan jokin perjantai-ilta. Kumpanakin iltana 4-6 hengen joukko on hyvä saada kasaan, niin parituntinen sujuu luistavasti.

Jos säät sallivat luistelun, niin Ylärien jäädytysvuorot ovat tammikuussa joku ilta päivistä 21.-23.01. ja huhtikuussa joku päivistä 18.-21.04.

---
Ylärit - Yläneen Kirin 9800-jalkapallojoukkue
http://kirifutis00.blogspot.com
http://www.ylaneenkiri.com

perjantai 9. marraskuuta 2012

Yläneen Kirin 80-vuotisjuhla

Yläneen Kirin 80-vuotisjuhla ja palkitsemistilaisuus järjestetään Yhtenäiskoulun juhlasalissa sunnuntaina 18.11.2012 klo 15.00 (kahvi ja tervehdysten vastaanotto klo 14-15)

Ohjelmassa:
• huomionosoitukset
• palkitsemiset
• musiikkia
• juhlapuhe

TERVETULOA!
Yläneen Kiri
P.S. Pelaajienkin tulee pukeutua siististi ja juhlallisesti
---
Ylärit - Yläneen Kirin 9800-jalkapallojoukkue
http://kirifutis00.blogspot.com
http://www.ylaneenkiri.com
Su 18.11. Kirin 80 -vuotisjuhla! Kahvit klo 14- ja itse juhla klo 15 alkaen. Juhlassa jaetaan tämän vuoden palkinnot.

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Ylärit - ei harjoituksia tällä viikolla.

Palloiluhallissa on jo perjantaina sunnuntaisen syyslounaan valmistelut
menossa, joten koska sääennustekin on sateinen jätetään pe 28.9.
harjoitukset väliin.

---
Ylärit - Yläneen Kirin 9800-jalkapallojoukkue
http://kirifutis00.blogspot.com
http://www.ylaneenkiri.com

perjantai 21. syyskuuta 2012

Ylärit - vanhemmat liikkeelle pallon perään!

Syyssäät ovat sen oloisia, että kannattaa tästä päivästä eteenpäin ottaa
harjoituksiin sisävarusteet mukaan. Viime viikollakin oltiin jo sisällä
hallissa.

---
Ylärit - Yläneen Kirin 9800-jalkapallojoukkue
http://kirifutis00.blogspot.com
http://www.ylaneenkiri.com

tiistai 28. elokuuta 2012

Kirin futisperheen peli-ilta 31.8

Kirin kaikki ryhmät tukijoineen pelaavat pienpelejä. Kerää oma 4-5 pelaajan joukkue tai liity paikan päällä johonkin joukkueeseen. http://www.jalkapallokiri.blogspot.fi/2012/07/tulossa-kirin-futisperheen-peli-ilta.html

torstai 5. huhtikuuta 2012

Ylärit - Ei harjoituksia pitkäperjantaina

Hei,
Pitkäperjantaina 6.4.2012 ei pidetä harjoituksia vaan kukin ulkoilee oman
perheen kanssa.

Jos olet sähköpostilistalla, etkä jatkossa halua näitä jalkapallotiedotteita
ilmoitathan asiasta.
t. Tapio #
---
Ylärit - Yläneen Kirin 9800-jalkapallojoukkue
http://kirifutis00.blogspot.com
http://www.ylaneenkiri.com

tiistai 21. helmikuuta 2012

Ylärit - Kalenterien palautus - Ei harjoituksia pe 24.2.2012

Kiitos toiseen kaukalon jäädytyskertaan osallistuneille Annelle, Katjalle, Jormalle ja Kimmolle!

Hiihtolomaviikkoa varjostaa A-virukset ja muut flunssat, joten näiden ja hiihtolomamatkojen takia nyt perjantaina 24.2. ei pidetä harjoituksia. Katsotaan saammeko seuraaviin harjoituksiin mennessä sovittua harjoituspelin Auran Palokunnan Urheilijoiden 00-pojat divarijoukkueen kanssa. Pelipaikkana todennäköisesti Yläneen palloiluhalli.

Kalenterien myyntiaika on helmikuun loppuun. Myyntiin otetut on tilitettävä eli maksettava 15,- €/kalenteri Kirin tilille 553606-26298 viimeistään 15.2. Viesti-kenttään teksti Kalenterit ja pelaajan nimi. Ne kalenterit, jotka ovat viikolla 9 vielä myymättä on palautettava viimeistään harjoituksissa pe 2.3. uuden veroisina eli puhtaina ja ehjinä. Jos palautetut kalenterit eivät ole enää myyntikuntoisia, niin luonnollisesti niiden hinta veloitetaan myyntiin ottaneelta.
---
Ylärit - Yläneen Kirin 9800-jalkapallojoukkue
http://kirifutis00.blogspot.com
http://www.ylaneenkiri.com

torstai 2. helmikuuta 2012

Ylärit - Kaukalon jäädytysvuorot

Hei,
ensinnäkin pe 10.2.2012 palloiluhallissa on hyväntekeväisyystanssiaiset, joten silloin ei harjoitella ainakaan pallon kanssa. Nyt pe 3.2. ja 17.2. pitäisi olla harjoituksia normaalisti.

Kaukalon jäädytysvuorot osuvat meidän joukkueelle seuraavasti:

Viikko 7, ma 13.2. ja pe 17.2 kello 20-22 välillä. Kumpanakin päivänä tarvitaan lisäkseni 3-5 ihmistä. Kolaamiseen menee noin tunti jos meitä on 5 ja monta tuntia jos yksin joutuu painamaan. Jäädyttämisessä ei sitten enää tarvita kuin jäädyttäjä ja yksi apulainen helpottaa jäätävää työtä.
Kovien pakkasien raja mennee siinä 15 paikkeilla. Silloin vesi jo jäätyy siten, että pinta ei jää sileäksi.
Lumisateen kohdalla nollatoleranssi, koska lumi jäätyy kokkareiksi jäätyvän veden pintaan.
---
Ylärit - Yläneen Kirin 9800-jalkapallojoukkue
http://kirifutis00.blogspot.com
http://www.ylaneenkiri.com

torstai 5. tammikuuta 2012

Ylärit - loppiainen

Jos palloiluhalli on nyt auki, niin harjoitellaan taas loppiaisperjantaina klo 18.00-19.30.
---
Ylärit - Yläneen Kirin 9800-jalkapallojoukkue
http://kirifutis00.blogspot.com
http://www.ylaneenkiri.com